|
Doni Nimi: Tairon White Surprise Kutsumanimi: Doni Syntynyt: 12.5.1998 Kuollut: 19.4.2008 Väri: mustavalkoinen Rotu: papillon Säkä: 28cm Skp: uros Rekisterinumero: FIN27437/98 Kasvattaja: Aune Pirkkalainen, Kennel Tairon Omistaja: Jasmine Lindström
Doni KoiraNetissä Doni on meidän nössö, koira jonka olen kuullut murisevan kotona kerran sen koko elämän aikana. Mikä on aika vähän, kun ottaa huomioon että yhteistä elämää on yhdeksisen vuotta takana. Lenkillä toisen koiran vastaantullessa Doni saattaa joskus kyllä haukkua, mutta muutoin se on aika vähän itsestään melua pitävä koira. Donin kanssa ei esimerkiksi ole voinut koskaan leikkiä vaikkapa vetoleikkejä, koska se luovuttaa heti lelun leikittäjälleen. Noutoleikit on olleet sen makuun, kun saa miellyttää ihmistä ja hakea lelun. Donin intohimo on ruoka. Kaikki on ihanaa, mitä vaan voi syödä. Ja kaikki on ihanaa, mistä saa palkaksi ruokaa. Muita erityisiä asioita mistä Doni tykkää, on kahdestaan mamin kanssa juttujen tekeminen, mahan alta rapsutus ja agility. Sen mielestä agility on ihan mielettömän kivaa. Valitettavasti vain koska Doni on ollut viimeisen vuoden ajan hyvinkin kipeä välillä, se ei pääse juuri enää agilitya harrastamaan. Välillä juostaan koiran iloksi vähän putkea ja hypitään muutamia esteitä. Donilta leikattiin jouluna 2006 perineaalityrä ja tyräytynyt virtsarakko, joka takapään kipeytymisen takia kuormitti myös etujalkoja niin paljon, että kyynärnivelet olivat koetuksella. Nekin saatiin lopulta hoidettua kuntoon, ja nyt Doni rellestää menemään lähes samalla tavalla kuin puolitoista vuotta sitten ennen sairastumistaan, mutta juuri nivelten takia hyppyyttää en enää juurikaan uskalla. Donin lempipaikka on sen ikioma kuljetusboksi, mieluiten pehmustamattomana, jossa se nukkuu yleensä päivät. Yöllä sen vakipaikka on sängyllä heti tyynyni vieressä.
|